Tätä päivää..

Kyynelten kanssa on luettu vanhoja merkintöjä, uskomattoman paljon on asiat muuttunu.. Äiti on nykyään kotona isin kanssa kaksin, me asutaan Roosan kanssa muualla. Ulkopuolista avustajaa ei tarvittukaan, niin paljon on edistytty! Ja tosiaan siskokin on asustanut viime syksystä saakka Ruotsissa, niin ne asiat vaan muuttuu:)

Tätä nykyä äiti kävelee n 5km matkan ripeästi ja jopa hölkkää on kokeiltu:) Ojan ylikin on hypätty vaikkakin kerran oja olikin naista näkevämpi.. Apuvälineistä suihkussa on luovuttu ja äiti hoitaa homman kokonaan itse. Toimintaterapeutti käy meillä lähes viikottain leipomassa äitin kanssa ja ovatpa he ruokaakin tehneet. Fysioterapiassa käydään myös hoitamassa jäykistyneitä olkanivelten nivelkapseleita. Lääkitystä aletaan nyt vähentää ja marevan jää historiaan! Päivämäärät tuottivat jossain välissä kovastikin hankaluuksia, nykyään nekin sujuvat kuin vettä vaan:)

Yksi suurimmista ongelmista on ollut se, ettei äiti pyydä meiltä koskaan mitään. Ei juotavaa jos on jano, ei ruokaa jos nälkä.. Vaan nytpä on sekin ääni muuttunut! Eräs iltä meinas isi pudota persiilleen kun äiti sanoi: "Tuohan mulle kaks nakkia!" Siitä se lähti ja tänään äiti sanoi isille: "Tulehan tänne ja anna suukko!" Ne on ihanan rakastuneita:)

Myös tuoleilta ja sängystä jne ylös nousemisessa on ollut pieni henkinen kynnyt.. Muutama kaatuminen johti kaatumisen pelkoon eikä äiti ole meinannut uskaltaa nousta ilman apua. Pikkusormella auttamalla hän kyllä nousi, kun vaan oli se pikkusormi.. Vaan onpa sekin jo helpottunut ja itseluottamusta saatu rutkasti lisää! Vessasta noustaan vauhdill kun vähän uhkaa pershuuhtelulla;)

Kaupoissakin äiti nykyään käy! Farkut haettiin alesta ja ruokakaupassa ravistellaan yhdessä hyllyjä tätä nykyä:) Meidän uskaltamisesta se kaiketi onkin ollut kiinni..

Äiti on kyllä niin maailman paras ja vikkelin! Meijän oma sisupussi<3